Suomen naisten jalkapallomaajoukkueessa päävalmentajana toimiva Ana Signeul on sitä mieltä, että suomalaiset naispelaajat tarvitsevat kentällä aggressiivisuutta enemmän. Hänen mukaansa suomalaiset ovat liian kilttejä ja kohteliaita. Päästäkseen maailman ja Euroopan huipulle, tulee pelaajien kehittyä henkisesti ja fyysisesti huippu-urheilijoiksi.
MM-karsinnat
Suomen naisten jalkapallomaajoukkue treenasi valtavasti tähtäimenään MM-kisat, mutta MM-karsinnoissa he joutuivat kokemaan karvaan pettymyksen, sillä jatkopaikkaa ei irronnut. Suomi jäi kolmannelle sijalle, Itävallan tullessa toiseksi, Espanjan voittaessa ja siirtyessä suoraan kisoihin.
Tappio herättää ajatuksia ja pohdintoja, mitä tulisi tehdä toisin, jotta joukkue pääsisi MM-kisoihin. Arvokisoihin EM-tasolla Suomen joukkue on ollut vuosina 2005, 2009 (kotikisat) ja 2013, eli kolme kertaa päästy EM-kisoihin, mutta MM-kisat ovat antaneet odottaa itseään eikä karsinnoista olla vielä päästy eteenpäin.
Tiukempaa taistelua
Ensimmäistä kertaa Suomen naisten joukkueessa päävalmentajana toimineelle Ruotsalaiselle Anna Signeulille karsinnat olivat ensimmäiset ja pettymys tietenkin suuri, kun jatkopaikkaa ei tullut. Signeul sanookin, että toivoi peräänantamattomampaa taistelua Itävaltaa ja Espanjaa vastaan. Signeul tietää myös, että joukkue teki parhaansa ja tällä kertaa se riitti kolmanteen sijaan
MM-karsinta oli Signeulille eräänlainen herätys ja realiteetin näyttäjä. Totuus suomalaisesta jalkapallosta on tällä hetkellä tämä. Signeul toteaakin, että matkaa jalkapallon huipulle on vielä paljon edessä. Suomalaisessa jalkapallossa on nyt tapahduttava muutos ja töitä on tehtävä runsaasti. Yhteistyö seurojen, liittojen valmentajien kuin pelaajienkin kesken on saatava toimivammaksi ja tehokkammaksi. Tärkeää on sekä joukkueen suorituskyvyn parantaminen sitä kaipaavilla osa-alueilla että uutisia, vinkkejä ja informaatiota tarjovia lähteitä, esimerkkinä hollannin kielellä oleva Unibet EK BE -sivu.
Lisää panostusta
Suomalaiseen naisjalkapalloon tulisi panostaa enemmän. Päätoimisia valmentajia kaivattaisiin useampia. Aikuisella tasolla suomalaisessa naisjalkapallossa mennään tällä hetkellä aivan liian pienellä panostuksella. Jotta maajoukkue saataisiin parhaaseen vetoonsa, Signeulin mielestä olisi välttämätöntä saada valmentajia, jotka ovat sitoutuneita joukkueeseen päätoimisesti. Muutoin edistys on hidasta tai jopa pysähtynyttä. Saadakseen nuorista lahjakkuuksista huippuja tulee
valmennuksessa tapahtua muutoksia.
Signeul on sitä mieltä, että Naisten liigaa tulisi kehittää entisestään, viime vuosina arvokisoihin ovat päässeet Suomen tyttömaajoukkueet, naisten maajoukkueiden kokiessa karvaita tappioita. Oman ikäluokkansa MM-kisoissa ovat 17-vuotiaat tytöt tänäkin vuonna.
Liigojen yhdistämistä
Turhaan ei sanota, että nuorissa on tulevaisuus, sillä sanonta pätee myös jalkapallossa. Nuorten huippupelaajien taitoja tulee kouluttaa ja kehittää suotuisassa ympäristössä. Suotuisa ympäristö olisi Naisten liigojen seuroissa. Signeul toteaa, että on hyvä kun silloin tällöin joku nuori pelaaja saa ammattilaissopimuksen ja pääsee ulkomaille, mutta nurja puoli asiassa on, että tämä tapahtuu usein liian aikaisin. Siksi kokemusta aikuisjoukkueissa pelaamisesta ei ole.
Nuorten maajoukkueen toiminta yhdessä naisten maajoukkueen kanssa toisi nuorille pelaajille kokemusta, mutta kuitenkin heitä päästäisiin edelleen kouluttamaan ja kehittämään. Ammattisarjaan siirtyessään heidän oletetaan olevan valmiita pelaajia ja koulutus ja kehittäminen jäävät taka-alalle, pelien pelaamisen ja taktisen harjoittelun tullessa tilalle.
Parantamisen varaa on
Signeul muistuttaa, että naisten maajoukkue nykyisellään on vielä nuori ja etenkin fyysisissä asioissa on parantamisen varaa. Nuoret pelaajat ovat hyviä, mutta eivät vielä aivan huipulla. Muutaman vuoden tiukalla harjoittelulla he voivat hyvinkin saavuttaa huippu tason
Naisten maajoukkueen heikkoutena on hyökkäyspeli, maalien teko on jäänyt yhden ihmisen harteille. Suomen naiset ovat kentällä selvästi muita maita arempia ja fyysisyys erottaakin suomalaispelaajat maailman huipuista. Panostusta tulisi lisätä nopeuskestävyyteen, sekä voimaharjoitteluun. Enää ei riitä hyvä kestävyys, nyt tulee olla myös paljon nopeampi. Sprinttien merkitys on kasvanut jalkapallopeleissä.
Fyysinen kehitys
Signeul uskoo fyysiseen kehitykseen, jotta voi tulla huippu-urheilijaksi. Kun fyysinen kunto on kohdillaan voidaan alkaa panostaa muihin osa-alueisiin, jotka ovat keskittyminen, päätöksenteko, sekä tekniikka. Fyysinen kehitys auttaa pelaajaa voittamaan kaksintaisteluita ja suojaamaan palloa paremmin. Aggressiivisuus pelissä on hyve ja sitä tulee saada lisää niin puolustus- kuin hyökkäyspeliinkin.
Signeul tietää, että aggressiivisuuden saaminen peliin vaatii niin fyysistä kehitystä kuin henkistä kehitystäkin. Henkinen puoli tulee olla kunnossa, jotta pystyy käyttämäään voimiaan oikein vääränlaisen aggressiivisuuden sijaan.
Tästä pisteestä on hyvä lähteä jatkamaan ja Signeul onkin luottavainen, että pian Suomen naisten maajoukkue pelaa MM-kisojen finaalissa.