Onko Suomi sittenkin jalkapallomaa?

Monien mielestä Suomi on yksinomaan jääkiekon maa, jossa vaikkapa jalkapallo jää suurelta yleisöltä katsomatta. Jalkapallo onkin maailman seuratuin urheilulaji, mutta urheilu-uutisissa jalkapalloa ei tuoda samalla tavalla esiin kuin jääkiekkoa.

Vähäinen seuraajamäärä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jalkapallo olisi Suomessa heikoissa kantimissa. Maastamme löytyy lukuisia ammattipelaajia ja myös maailmalta on tullut tänne moni etevä jalkapalloilija. Varsinkin naisten jalkapallo on Suomessa hyvinkin korkeatasoista ja siksi haluammekin tuoda sitä esiin tässä artikkelissa. Kerromme muun muassa siitä, miten hyvin naisten joukkueet ovat menestyneet kansainvälisesti.

Samalla innolla vähemmän katsojia?

Jalkapalloa seuraa intohimoisesti Suomessa vain kourallinen ihmisiä, mutta ei laji täysin tuntematon ole. Englannin valioliiga, Italian Serie A ja Saksan Bundesliga ovat kuitenkin tuttu näky suomalaisilla televisioruuduilla ja varsinkin sporttibaarit keräävät niillä faneja istumaan iltaa.

Valitettava totuus kuitenkin on, että naisten jalkapallon maailmancup ei kerää samoja katsojamääriä kuin miesten vastaavat kisat. Tähän on toivottavasti kuitenkin tulossa muutos ja katsojamäärät ovat tasaantumaan päin. Kun televisiossa näytetään ulkomaalaisia pääsarjoja, ovat niissä pelaajina lähes poikkeuksetta miehet. Tilanteessa on läsnä ikävä noidankehä, jossa vähäinen kiinnostus naisten sarjaan tukahduttaa mainostajien halua rahoittaa televisioituja pelejä, ja vähäiset televisioidut pelit puolestaan eivät ainakaan lisää kiinnostusta naisten sarjaan.

Naiset pelaavat kuitenkin aivan yhtä suurella innolla kuin miehetkin. Ongelmana on vain edellä mainittu rahoittajien puute, mikä estää monen lahjakkaan naisjalkapalloilijan siirtymistä täyspäiväiseksi ammattilaiseksi. Nykyään tilanne on usein se, että pelaajat ovat vain sivutoimisia jalkapalloilijoita, jotka käyvät päivätöissä jossain muualla. Tämä puolestaan syö naisten sarjan ammattimaisuuden kuvaa suuren yleisön silmissä.

Naisjalkapalloilijat tekijöinä

Suomen naisten jalkapallon suosio lähti ensimmäistä kertaa kunnolla nousuun vuonna 2005, jolloin joukkue pärjäsi erityisen hyvin EM-kisoissa. Kyseisenä vuonna Suomi tippui hävittyään Saksalle luvuin 4–1 välierissä.

Suomen maajoukkue on myös hyvin värikäs: koska vain ani harva naisjalkapalloilija kykenee elättämään itsensä ammattipelaajana, moni heistä pelaa pääsääntöisesti ulkomailla. Varsinkin Ruotsi on suosittu maa ja nykyisestä naisten maajoukkueesta kahdeksan pelaa siellä. He myös pelaavat eri seuroissa, joten tietotaitoa ja kokemusta kertyy verrattain laajalti.

Suomalaisen jalkapallofanin anatomiaa

Kenellekään ei varmasti tule yllätyksenä se, että Suomi on jääkiekon maa: jääkiekko on suosituin ja katsotuin urheilulaji, ja siinä liikkuvat myös isot rahasummat mainostajia, fanituotteita ja varustautumista ajatellen. Jalkapallo, joka itse asiassa on maailmalla se kaikkein suosituin laji, on Suomessa jäänyt jääkiekon pimentoon.

Jalkapallolla on tosin kannattajakuntansa myös Suomessa. Kerromme tässä artikkelissa lisää siitä, millaista on olla jalkapallofani maassa, jossa laji on yleensä urheilu-uutisten sivumaininta. Mikäli sinua kiinnostaa jalkapallon seuraaminen, jatka ihmeessä lukemista!

Pienet on piirit

Koska jääkiekko on niin paljon suositumpaa, ja laji tuo suomalaisia yhteen enemmän kuin mikään muu, voi olla vaikea tunnistaa jalkapallofania tai jopa määritellä itseään sellaiseksi. Moni kyllä tietää, että laji on supersuosittua maailmalla ja on katsellut ottelun jos toisenkin, mutta ei koe siihen samanlaista vetoa kuin jääkiekkoon.

Aloitteleva jalkapallofani saattaa siis alussa tuntea yksinäisyyttä, kun ei löydä kavereita katsomaan pelejä tai tunne ketään, jolla olisi pintaraapaisua syvempi ymmärrys lajista. Mutta jahka pääsee niin sanotusti piiriin mukaan on tilanne ihan toinen, sillä jalkapallofanit Suomessa ovat onneksi hyvin yhtenäinen porukka. Rakkaus lajiin on hitsannut porukan yhdeksi perheeksi ja yllättäen sinulla onkin paljon uusia ystäviä.

Jalkopallofani liikkeellä: missä ja miten?

Moni jalkapallofani tyytyy katsomaan pelejä kotonaan telkkarista. Niin kuin jääkiekonkin kanssa, on tosifani yleensä ostanut erityisen kanavapaketin, josta katsottavaa löytyy aina iltojen ja viikonloppujen ratoksi. On suorastaan terapeuttista parkkeerata omaan laiskanlinnaansa ja avata telkkari, jossa on ruudun täydeltä lempilajiaan.

Maailmalla jalkopallon fanittaminen on kuitenkin vähän toisenlaista. Maasta riippumatta on tyypillistä, että peliä seurataan ystävien ja sukulaisten kanssa ja niin isolta ruudulta kuin vain mahdollista. Virvokkeita on useampaa sorttia ja tärkeän pelin ympärille on saatettu rakentaa illallinen ihan vain tätä iltaa varten.

Viime aikoina varsinkin sporttibaarit ovat Suomessakin havahtuneet jalkapallofanien kasvavaan joukkoon. Ystäväporukka saapuu baariin katsomaan jalkapalloa seinän kokoiselta ruudulta ja parhaimmillaan koko paikka on täynnä vastaavanlaisia faneja – siis uusia potentiaalisia ystäviä. Kannattaa ottaa selvää lähialueiden baarien tarjonnasta ja parhaimmillaan voi myös ehdottaa baarin pitäjälle jalkapalloillan järjestämistä: se on parhaimmillaan raikas uusi tuulahdus myös baarin ohjelmaan.

Jalkapallojoukkueenkin tulee pitää huolta taloudestaan

Urheiluseurat ja jalkapallojoukkueet mielletään usein yleishyödyllisiksi yhdistyksiksi. Ja ne monesti tekevätkin paljon hyvää koko yhteisön hyväksi edistäen yhteisöllisyyttä ja tarjoten urheiluelämyksiä, sekä mahdollisuuksia monipuoliseen harjoitteluun. Kuitenkin niiden toiminta on usein voittoa tavoittelevaa ja laajuudessaankin suurta, että ne nähdään samanlaisina juridisina henkilöinä kuin yrityksetkin. Joukkueet ovat yleensä itse vastuussa omasta toiminnastaan, joka ulottuu myös varsinaisen urheilun ulkopuolelle. Vaikka naisjalkapalloilun ympärillä pyörii vielä huomattavasti vaatimattomammat rahasummat kuin miesten liigassa, vastuu on silti yhtä suuri.

Jalkapallojoukkue toimii kuin keskisuuri yritys

Jalkapallojoukkueiden toiminta on monilta osin samanlaista kuin yrityksen pyörittäminen ja niiden toiminnot koostuvat yritysmaailmasta tutuista osa-alueista. Varsinkin naisten joukkueiden kohdalla markkinoinnilla pyritään kertomaan toiminnasta, houkuttelemaan vapaaehtoisia sekä sponsoreita mukaan toimintaan ja katsojia otteluihin. Jalkapallojoukkueen taloushallinto, palkanlaskenta ja verotus toimivat aivan kuin yrityksenkin. Ne on joko ulkoistettu tilitoimistolle, tai niitä hoitamaan palkataan omaa henkilökuntaa. Myös lainopillisia asioita on paljon, sillä sopimukset voivat olla erilaisia ja tähän saatetaan tarvita asianajan apua, jotta yksityiskohtien laillisuudesta voidaan olla yhtä mieltä.

Huono taloudenpito vaikuttaa koko seuraan

Yrityksen eri osastot vaikuttavat koko organisaation menestykseen. Samoin jalkapallojoukkueen toiminnot tukevat toinen toisiaan ja tärkeiden asioiden laiminlyönti saattaa vaikuttaa negatiivisesti kaikkiin joukkueen toimihenkilöihin sekä sen pelaajiin. Vuonna 2019 Naisten Liigassa syntyi kuohuntaa, kun edellisen vuoden mestarijoukkue PK-35 ei saanut pelilisenssiä, koska joukkueen hallinnolliset asiat eivät olleet vaatimusten tasolla. Tämä oli kova paikka useita mestaruuksia kahmineelle ja pelillisesti hyvin yhteen toimineelle joukkueelle. Lisenssejä myöntävä taho perusteli joukkueen jättämistä pois pääsarjasta sillä, että se ei kyennyt täyttämään lisenssimääräysten taloudellisia ja oikeudellisia määräyksiä.

Taustalta löytyi täyttämättä jätettyjä velvoitteita, sekä epäselvyyksiä joukkueen pelaajapalkkioiden maksuissa. Lisäksi tilintarkastajilla oli huomautettavaa sen kirjanpidosta. Joukkue oli saanut huomautuksia samoista aiheista jo edellisenä vuonna. Tuolloin se sai pelilisenssin, mutta hallintopuoli ei silti tuntunut ottavan opikseen. Pelillisesti joukkue on pärjännyt hyvin myös tämän jälkeen ja nousu takaisin pääsarjaan on mahdollista. Koko organisaation tulee vain muistaa pitää huolta siitä, että kaikki sen osastot toimivat yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

MM-jalkapallon paineet

Suomen naisten jalkapallomaajoukkueessa päävalmentajana toimiva Ana Signeul on sitä mieltä, että suomalaiset naispelaajat tarvitsevat kentällä aggressiivisuutta enemmän. Hänen mukaansa suomalaiset ovat liian kilttejä ja kohteliaita. Päästäkseen maailman ja Euroopan huipulle, tulee pelaajien kehittyä henkisesti ja fyysisesti huippu-urheilijoiksi.

MM-karsinnat

Suomen naisten jalkapallomaajoukkue treenasi valtavasti tähtäimenään MM-kisat, mutta MM-karsinnoissa he joutuivat kokemaan karvaan pettymyksen, sillä jatkopaikkaa ei irronnut. Suomi jäi kolmannelle sijalle, Itävallan tullessa toiseksi, Espanjan voittaessa ja siirtyessä suoraan kisoihin.

Tappio herättää ajatuksia ja pohdintoja, mitä tulisi tehdä toisin, jotta joukkue pääsisi MM-kisoihin. Arvokisoihin EM-tasolla Suomen joukkue on ollut vuosina 2005, 2009 (kotikisat) ja 2013, eli kolme kertaa päästy EM-kisoihin, mutta MM-kisat ovat antaneet odottaa itseään eikä karsinnoista olla vielä päästy eteenpäin.

Tiukempaa taistelua

Ensimmäistä kertaa Suomen naisten joukkueessa päävalmentajana toimineelle Ruotsalaiselle Anna Signeulille karsinnat olivat ensimmäiset ja pettymys tietenkin suuri, kun jatkopaikkaa ei tullut. Signeul sanookin, että toivoi peräänantamattomampaa taistelua Itävaltaa ja Espanjaa vastaan. Signeul tietää myös, että joukkue teki parhaansa ja tällä kertaa se riitti kolmanteen sijaan

MM-karsinta oli Signeulille eräänlainen herätys ja realiteetin näyttäjä. Totuus suomalaisesta jalkapallosta on tällä hetkellä tämä. Signeul toteaakin, että matkaa jalkapallon huipulle on vielä paljon edessä. Suomalaisessa jalkapallossa on nyt tapahduttava muutos ja töitä on tehtävä runsaasti. Yhteistyö seurojen, liittojen valmentajien kuin pelaajienkin kesken on saatava toimivammaksi ja tehokkammaksi. Tärkeää on sekä joukkueen suorituskyvyn parantaminen sitä kaipaavilla osa-alueilla että uutisia, vinkkejä ja informaatiota tarjovia lähteitä, esimerkkinä hollannin kielellä oleva Unibet EK BE -sivu.

Lisää panostusta

Suomalaiseen naisjalkapalloon tulisi panostaa enemmän. Päätoimisia valmentajia kaivattaisiin useampia. Aikuisella tasolla suomalaisessa naisjalkapallossa mennään tällä hetkellä aivan liian pienellä panostuksella. Jotta maajoukkue saataisiin parhaaseen vetoonsa, Signeulin mielestä olisi välttämätöntä saada valmentajia, jotka ovat sitoutuneita joukkueeseen päätoimisesti. Muutoin edistys on hidasta tai jopa pysähtynyttä. Saadakseen nuorista lahjakkuuksista huippuja tulee

valmennuksessa tapahtua muutoksia.

Signeul on sitä mieltä, että Naisten liigaa tulisi kehittää entisestään, viime vuosina arvokisoihin ovat päässeet Suomen tyttömaajoukkueet, naisten maajoukkueiden kokiessa karvaita tappioita. Oman ikäluokkansa MM-kisoissa ovat 17-vuotiaat tytöt tänäkin vuonna.

Liigojen yhdistämistä

Turhaan ei sanota, että nuorissa on tulevaisuus, sillä sanonta pätee myös jalkapallossa. Nuorten huippupelaajien taitoja tulee kouluttaa ja kehittää suotuisassa ympäristössä. Suotuisa ympäristö olisi Naisten liigojen seuroissa. Signeul toteaa, että on hyvä kun silloin tällöin joku nuori pelaaja saa ammattilaissopimuksen ja pääsee ulkomaille, mutta nurja puoli asiassa on, että tämä tapahtuu usein liian aikaisin. Siksi kokemusta aikuisjoukkueissa pelaamisesta ei ole.

Nuorten maajoukkueen toiminta yhdessä naisten maajoukkueen kanssa toisi nuorille pelaajille kokemusta, mutta kuitenkin heitä päästäisiin edelleen kouluttamaan ja kehittämään. Ammattisarjaan siirtyessään heidän oletetaan olevan valmiita pelaajia ja koulutus ja kehittäminen jäävät taka-alalle, pelien pelaamisen ja taktisen harjoittelun tullessa tilalle.

Parantamisen varaa on

Signeul muistuttaa, että naisten maajoukkue nykyisellään on vielä nuori ja etenkin fyysisissä asioissa on parantamisen varaa. Nuoret pelaajat ovat hyviä, mutta eivät vielä aivan huipulla. Muutaman vuoden tiukalla harjoittelulla he voivat hyvinkin saavuttaa huippu tason

Naisten maajoukkueen heikkoutena on hyökkäyspeli, maalien teko on jäänyt yhden ihmisen harteille. Suomen naiset ovat kentällä selvästi muita maita arempia ja fyysisyys erottaakin suomalaispelaajat maailman huipuista. Panostusta tulisi lisätä nopeuskestävyyteen, sekä voimaharjoitteluun. Enää ei riitä hyvä kestävyys, nyt tulee olla myös paljon nopeampi. Sprinttien merkitys on kasvanut jalkapallopeleissä.

Fyysinen kehitys

Signeul uskoo fyysiseen kehitykseen, jotta voi tulla huippu-urheilijaksi. Kun fyysinen kunto on kohdillaan voidaan alkaa panostaa muihin osa-alueisiin, jotka ovat keskittyminen, päätöksenteko, sekä tekniikka. Fyysinen kehitys auttaa pelaajaa voittamaan kaksintaisteluita ja suojaamaan palloa paremmin. Aggressiivisuus pelissä on hyve ja sitä tulee saada lisää niin puolustus- kuin hyökkäyspeliinkin.

Signeul tietää, että aggressiivisuuden saaminen peliin vaatii niin fyysistä kehitystä kuin henkistä kehitystäkin. Henkinen puoli tulee olla kunnossa, jotta pystyy käyttämäään voimiaan oikein vääränlaisen aggressiivisuuden sijaan.

Tästä pisteestä on hyvä lähteä jatkamaan ja Signeul onkin luottavainen, että pian Suomen naisten maajoukkue pelaa MM-kisojen finaalissa.

Jos ei veikkaa ei voi voittaa

Vuosi 2018 on erittäin jännittävä voitontaistelu Naisten Liigassa, mestaruudesta on taistelemassa neljä joukkuetta. PK-35 Vantaa, FC Honka, HJK ja Åland United.

Kaikilla neljällä joukkueella on mahdollisuus mestaruuteen, kun yläloppusarjassa on jäljellä vain kaksi ottelua.

Naisten Liigassa on nähty huipputaisteluita ja mielettömiä maaleja. TPS:ää vastaan pelatessa FC Honka nousi tappioasemasta uskomattomaan 3-2 voittoon. Åland United kärsi tiukan

tappion 0-1 PK-35 Vantaan saadessa tärkeän voiton.

Tuloksia

Sarjaa tällä hetkellä johtava HJK pelasi murskaisan 6-1 voittopelin JyPK:ta vastaan. Hattutempun tekijä Hanna Ruohomaa voi olla ylpeä itsestään, myös muut maalintekijät Annika Huhta, Hanne Ojanperä sekä Eveliina Summanen voivat olla ylpeitä itsestään ja muista.

Mestaruutta pitää hallussaan 47 pisteellä yhä HJK, niukalla piste-erolla toisena on 45 pisteellä PK-35 Vantaa. Kolmossija on jaettu Åland Unitedin ja FC Hongan kesken molemmilla ollessa 43 pistettä. Taistelu on siis tiukka ja jokaisella on vielä mahdollisuus voittoon.

Naisten Liigan mestaruus ratkaistaan 20. lokakuuta 2018. PK-35 Vantaan ja HJK:n voittaessa yläloppusarjan ottelut, mestaruus pelataan heidän kesken.

Yläloppusarjan ottelut

Lauantaina 13. lokakuuta 2018

HJK – FC Honka

PK-35 Vantaa – JyPK

Åland United – TPS

Lauantaina 20. lokakuuta 2018

HJK – PK-35 Vantaa

FC Honka – Åland United

TPS – JyPK

Vedonlyönti

Vedonlyönti on tullut osaksi urheilua, eikä suotta, tulosten veikkaaminen ja vedonlyönti on hauskaa ja joskus sillä voi tienata kivoja summia. Kuningaslajiksi muodostunut jalkapallo on ympärivuotista ja mahdollisuuden tulosten veikkaukseen antaa ainakin Casino Unibet vedonlyönti-sivusto.

Vedonlyönti mahdollisuuksia on kesällä Euroopan suurliigat, Mestareiden liigan finaalipelit usein venyvät pitkälle kesäkuun alkuun, toisilla pelaajilla kausi jatkuu jopa heinäkuulle asti.

Kesätauon alkaessa vedonlyönti mahdollisuuksia paikkaa veikkausliiga, lisäksi myös Euroopan mestaruuskisat ovat oiva tilaisuus testata omia veikkaustaitoja. Nuorten MM-kisat ja Naisten maailmancup antaa oman jännityksensä vedonlyöjille.

Lähes kaikki jalkapallosarjat mukaan lukien Suomi, löytyvät veikkaustoimistojen listoilta. Lisäksi vetoa pääsee lyömään hyvillä ja vielä paremmilla kertoimilla jokaisessa pelissä. Pelivalikoima on laajentunut vuosi vuodelta, vetoa voi lyödä kohteista usealla eri tavalla ja live-vedonlyönti (ottelun aikana tapahtuva vedonlyönti) tuo oman lisäjännityksen tärkeimpiin otteluihin.

Pelivalikoima

Pelivalikoima on laaja, jalkapallossa on valittavana Veikkausliigassa 23 eri tapaa pelata ja joissain otteluissa pelitapoja on huimat +60 erilaista.

Tulosveto ja pitkäveto

Tulosveto ja pitkäveto ovat tarjolla jokaisessa jalkapallokohteessa. Kautta linjan pitkävedossa on veikkausta paremmat kertoimet. Tulosvedossa on netissä usein kiinteä kerroin, kun taas veikkauksen tulosvedossa kerroin on vaihtuva.

Live-veikkaus

Live-veikkausta tehdessä ottelu on parhaillaan käynnissä. Live-veikkauksessa voidaan petala voittajaa, lopputulosta, seuraavaa maalintekijää, sekä montaa muuta. Jos intohimona on jalkapallon seuraaminen televisiosta, on live-veikkaus ehdottomasti kokeilemisen arvoinen asia.

Erikoispelit

Mahdollisuus lyödä vetoa eri tavoin on jalkapallossa suurin. Tärkeimmissä ja suurimmissa peleissä erikoispelien määrä on useita kymmeniä. Aiheina erikoispeleissä on esimerkiksi pelaajien suoritukset, eli saako pelaaja X maalin tai annetaanko pelaajalle Y kortti, maalien määrä, sekä sekalaiset vedot, kuten tekeekö vierasjoukkue puoliajoilla enemmän maaleja kuin kotijoukkue, kyllä vai ei.

Netti-vakio

Netissä on tarjolla suurimmalle osalle tuttu vakioveikkaus joka päivä. Lista koostuu yleensä suosituimmista liigoista ja kohteita on noin 8-15 kpl. Rivihinta on määritelty erikseen ja saadessaan oikean voittorivin on voittosumma usein ainakin viisinumeroinen.

Kohteita

Kohde valikoimajalkapallossa on loputon. Pelattavista sarjoista tärkeimpiä ovat Mestarien Liiga, Englannin valioliiga, Serie A, Veikkausliiga, Suomen divisioonat ( osoittautuvat usein vedonlyöjän kultakaivokseksi), La liga, Bundesliiga, sekä Euroopan pääsajat. Junioreiden, naisten, sekä kaikkien muidenkin kansainväliset pelit ovat veikkaamisen arvoisia. Lisäksi vetoa voi lyödä vaikka pelaajasiirroista jalkapallossa.

Ottelut netissä

Vedonlyöntitoimistoilla on usein sivuillaan palveluna netti-tv, josta otteluita voi seurata reaaliaikaisena. Jos haluamasi ottelu ei näy televisiosta etkä ole ostanut kanavapalvelua josta ottelut näkyisivät suorana, kannattaa hakeutua Unibet vedonlyöntitoimiston sivuille ja laittaa oma veto vetämään.

Unelmista totta

Unelmista voi tulla totta ja tämän voi vahvistaa Englannin mestariseuraan valittu Adelina Engman. Engman on vasta 23-vuotias ja on aiemmin pelannut suomen naisten jalkapallomaajoukkueessa. Kesäkuun alussa Engman siirtyi pelaamaan Chelseaan.

Muutos aiempaan

Siirtyminen Chelseaan oli suuri unelma Engmanille ja toikin tullessaanmuutoksia joista suurin on ammattimainen arki seurassa. Naisten jalkapallojoukkueessa kulmakivenä ollut Engman elää mielenkiintoista aikaa elämässään. Maajoukkueessa laiturina pelannut Engman edustaa nyt mestari joukkue Chelseaa.

Aiemmin Englannin pääsarjaan on suomalaisista naisista päässyt Juliette Kemppi Bristol Citystä.

Ennen Englannin pääsarjan käynnistymistä Engman ehti kokea huiman arjen suurseurassa.

Harjoituskausi on pitänyt Engmanin kiireisenä ja Chelsean riveissa Engman on ehtinyt kohdata jo esimerkiksi Juventuksen ja Barcelonan. Lisäksi hän on ehtinyt pelata muutamassa liigacupin ottelussa.

Unelmista totta

Engman sanoo haastatteluissa aina toivoneensa, että pääsisi pelaamaan isoon seuraan. Pääsy Chelsean riveihin oli enemmän kuin unelmien täyttymys. Engman ei ole pitänyt mahdollisena, että tällaista voisi tapahtua.

Chelsea näytti ensimmäisiä kiinnostuksen merkkejä jo helmikuussa, mutta varsinainen päätös ja lopullinen siirto tapahtui kesäkuun lopulla. Siitä on alkanut Engmanin suuri elämän muutos.

Engman muutti lähelle Chelsean harjoituskeskusta Lounais-Lontoossa, mutta suurimpana muutoksena Engman pitää suurseuran toimintatapoihin tottumista, sillä Chelsean ammattimaisuus on poikkeuksellista aiempiin seuroihin verrattuna.

Kovaa kilpailua

Treenikeskuksessa vietetään monesti koko päivä, myös ruoat syödään keskuksessa. Monet ihmiset tekevät joukkueen eteen töitä, joukkueessa työskentelee esimerkiksi useampi fysioterapeutti, tähän ei Engman ole aiemmin tottunut. Arki on siis hyvin erilaista ja ammattimaisuus näkyy myös hyvinvointiin panostamisena.

Kilpailu suurseurassa on kovaa, mutta Engman tietää sen olevan myös kehittävää. Chelsean valmentajana toimiva Emma Heyes on suuri sanaisesti kehunut suomalaispelaajaa. Heyesin sanojen mukaan Engman tulee nostamaan joukkueen tasoa tinkimätömällä asenteellaan.

Heyes hehkuttaa Engmanin olevan nopea, voimakas ja vahva, nämä ominaisuudet ovat avain sanoja jalkapallossa Englannissa. Lisäksi Engmanin etuihin kuuluu hänen taitonsa pelata sekä hyökkäyksessä että keskikentällä, kaikki edellä mainitut ominaisuudet kuuluvat voittavaan jalkapallopelaajaan.

Engmanin rooli

Ahvenanmaalta lähtöisin oleva Engman on viime vuodet pelannut laidalla, mutta Heyes on sommitellut suomalaispelaajalle hieman toisenlaista roolia. Heyes näkee Engmanin pelaavan ennemmin hieman keskemmällä kenttää ja Engman on valmis ottamaan tämän roolin vastaan.

Engman kertookin keskikenttäpelin olevan mukavaa vaihtelua ja on viihtynyt keskikentällä.

Heyes on lohduttanut Engmania, että sopeutumisella uuteen joukkueeseen ei ole mikään kiire, sillä useimmilla pelaajilla sopeutuminen saattaa viedä jopa puoli vuotta.

Pelijoukko

Engmanin sopeutumista Chelseaan helpottaa huomattavasti suuri joukko pohjoismaalaisia pelaajia. Mestarijoukkuea Chelseassa pelaa nimittäin kahdeksan ruotsia puhuvaa pelaajaa Engmanin lisäksi. Joukkuehenki onkin Engmanin mielestä loistava ja pelaajat ovat ottaneet hänet upeasti vastaan. Eikä haittaa ole ollut siitä, että on saanut myös puhua välillä omaa äidinkieltään.

Ulkopuoliset ovat saaneet seurata joukkueen touhuja Chelsean Twitter-tilitä ja Engmanista julkaistu video sateisen ottelun jälkeen on jakanut katsojilleen hauskaa tunnelmaa. Videolla selvitellään Engmanin takkuisia hiuksia sadepelin jälkeen ja video keräsikin hurjasti huomiota. Engman ei ole ollut videosta moksiskaan vaan enemmänkin häntä on naurattanut koko tilanne.

Engmanin tavoite

Tulevalle kaudelle Engmanilla on ainakin yksi selvä tavoite ja se on paikkansa vakiinnuttaminen joukkueessa. Joukkueen tavoite kaudelle taasen on Englannin pääsarjan ja Mestarien liigan voitot. Kevyellä aloituksen voitontavoittelua ei päästä aloittamaan, sillä Chelsea saa liigakaudella ensimmäisenä vastaansa Manchester cityn joka on viime kauden välieräjoukkue Mestarien liigassa.

Engman tietää, että alun tärkeissä ja kovissa peleissä hänen voi olla vaikea saada itselleen peliaikaa, mutta toivoo kuitenkin että pääsisi pelaamaan niin paljon kuin mahdollista. Engman toivookin saavansa helpommissa peleissä näyttöpaikkoja, joilla varmistaisi lisää peliaikaa jatkopeleissä.

Varmasti hyvin pelatut ja onnistuneet pelit saavat valmentajan antamaan hänelle lisää vastuuta kun kausi etenee.

Engman on siis tavoittelemassa unelmaansa ja varmasti jokainen suomalainen toivoo hänen onnistumistaan ja toivottaa tsemppiä peleihin!

Parhaista parhaat

Naisten liiga kehittyy ja kasvaa vuosi vuodelta ja pelit muuttuvat ammattimaisemmiksi jokaisen pelatun pelin jälkeen. Naisten liigaan on noussut jo suuria suosikkeja, ja valmiit joukkueet urheasti laittavat itsensä likoon jokaisena jalkapallokautena. Tuttujen joukkueiden listalta löytyvät suosikkjoukkueet, mutta yllätyshaastajia sarjasta löytyy myös.

Pääsarjakausi

Pääsarjaan vuonna 2014 noussut Merilappi United on seurana loistanut pelillään ja paikkansa ansainnut. Vuosina 2009 ja 2013 mestaruuden voittanut Åland United puskee voimalla peleissä ja uusi mestaruus ei ole kaukana. Joukkueita on pääsarjakaudella mukana kaiken kaikkiaan 10 kappaleta, ja vaikeaa sanoa vielä kuka on parhaista parhain.

Mestari ratkeaa vain pelaamalla, ja ylempään loppusarjaan jatkaa kuusi parasta joukkuetta, jotka ovat selvinneet kaksinkertaisina pelattavista peleistä voittajina. Perussarjassa saadut pisteet säilyvät ja kaikki joukkueet pelaavat toisiaan vastaan vielä kerran, jonka jälkeen jaetaan mitalit.

Parhaista parhaat

Vuodesta ja kaudesta toiseen parhaimmat joukkueet pysyvät samoina. Sama kärkinelikko löytyy listojen kärjestä toistuvasti, niin kuin tänäkin vuonna. Kärkinelikko on HJK, Åland United, FC Honka ja PK-35 Vantaa.

Naisten liigaa pitkään hallinneet PK-35 Vantaa ja Åland United joutuivat viime vuonna tekemään tilaa FC Hongalle, joka nyt puolustaa uhmakkaasti mestaruuttaan. Ahvenanmaalaisen Åland Unitedin kaksi voittoa ja PK-35 Vantaan huimat kuusi mestaruutta saivat kilpailijan listalle. FC Hongalla oli jo useampi vuosi takana edellisista mestaruuksista.

Åland Unitedin ja PK-35 Vantaan seurojen vahvuus on ollut hyvä valmennus ja pelaajien systemaattinen kehitys. Åland Unitedin olosuhteet ovat mitä mahtavimmat ja he panostavat erittäin paljon fysiikkaan. Heidän erityinen vahvuutensa on, että pelaajia valmennetaan yksilöllisesti ja tehokkaasti.

Myös PK-35 Vantaalla on vuosia ollut toimiva ja tehokas valmennus. Hyvä valmentaja houkuttelee tietenkin seuraan myös hyviä pelaajia. Jokaisella pelaajalla on tavoitteena kehittyä ja pelata huippujoukkueessa

Haastaja joukkueita

Vaikka kärkinelikko on useina vuosina pysynyt samana, kyllä mukaan mahtuu uusia haastajia ja saattaa tulla yllättäviä voittajiakin. Pallokissat ja Kokkola F10 ovat joukkueina hyvin mielenkiintoisia. Joukkueiden saadessa hyvän yhteishengen ja palaset loksahtamaan paikoilleen, niin kaikki on mahdollista.

Muita huippujoukkueita ovat JyPK ja TPS, vaikka heillä ei mestaruuksia takana olekaan, niin joukkueiden kehitys on ollut käsin kosketeltavaa. Merilappi Unitedin upea nousu pääsarjaan ei jäänyt varmasti keneltäkään huomamatta ja potentiaali kemiläisseuralla löytyy haastamaan kärkinimet.

Kärkilistan takaa löytyy mielettömän upeita joukkueita, mutta jotta he pääsevät yllättämään kärkijoukon he eivät saa kumarrella kokeneempia joukkueita, vaan heidän on näytettävä heille närhen munat ja rohkeasti puskettava eteenpäin.

Naisten liiga

Naisten liiga on vielä nuori ja joukkueet vasta pyrkivät ulos “naisten herkkyyden” ikeestä. Loistavaa potentiaalia pelaajilla ja seuroilla on. Omat suosikit ja parhaimmisto vuosien saatossa on kuitenkin muodostunut, mutta aina listaa voi ja pitää muuttaa ja antaa kaikille mahdollisuus näyttää osaamisensa.

Vuodesta 1971 asti mestaruudesta on taisteltu ja joka vuosi mestaruus on jollekkin mennyt. Alla lista mestareista vuosilukuineen.

1971 Helsingin Jalkapalloklubi

1972 Helsingin Jalkapalloklubi

1973 Helsingin Jalkapalloklubi

1974 Helsingin Jalkapalloklubi

1975 Helsingin Jalkapalloklubi

1976 Kemin Into

1977 Kemin Into

1978 Turun Palloseura

1979 Helsingin Jalkapalloklubi

1980 Helsingin Jalkapalloklubi

1981 Helsingin Jalkapalloklubi

1982 Puotinkylän Valtti

1983 Puotinkylän Valtti

1984 Helsingin Jalkapalloklubi

1985 Kaunis Nainen Futis

1986 Helsingin Jalkapalloklubi

1987 Helsingin Jalkapalloklubi

1988 Helsingin Jalkapalloklubi

1989 PP-Futis

1990 Helsinki United

1991 Helsingin Jalkapalloklubi

1992 Helsingin Jalkapalloklubi

1993 Kontulan Urheilijat

1994 Malmin Palloseura

1995 Helsingin Jalkapalloklubi

1996 Helsingin Jalkapalloklubi

1997 Helsingin Jalkapalloklubi

1998 Helsingin Jalkapalloklubi

1999 Helsingin Jalkapalloklubi

2000 Helsingin Jalkapalloklubi

2001 Helsingin Jalkapalloklubi

2002 FC United

2003 Malmin Palloseura

2004 FC United

2005 Helsingin Jalkapalloklubi

2006 FC Honka

2007 FC Honka

2008 FC Honka

2009 Åland United

2010 PK-35 Vantaa

2011 PK-35 Vantaa

2012 PK-35 Vantaa

2013 Åland United

2014 PK-35 Vantaa

2015 PK-35 Vantaa

2016 PK-35 Vantaa

2017 FC Honka