Unelmista totta

Unelmista voi tulla totta ja tämän voi vahvistaa Englannin mestariseuraan valittu Adelina Engman. Engman on vasta 23-vuotias ja on aiemmin pelannut suomen naisten jalkapallomaajoukkueessa. Kesäkuun alussa Engman siirtyi pelaamaan Chelseaan.

Muutos aiempaan

Siirtyminen Chelseaan oli suuri unelma Engmanille ja toikin tullessaanmuutoksia joista suurin on ammattimainen arki seurassa. Naisten jalkapallojoukkueessa kulmakivenä ollut Engman elää mielenkiintoista aikaa elämässään. Maajoukkueessa laiturina pelannut Engman edustaa nyt mestari joukkue Chelseaa.

Aiemmin Englannin pääsarjaan on suomalaisista naisista päässyt Juliette Kemppi Bristol Citystä.

Ennen Englannin pääsarjan käynnistymistä Engman ehti kokea huiman arjen suurseurassa.

Harjoituskausi on pitänyt Engmanin kiireisenä ja Chelsean riveissa Engman on ehtinyt kohdata jo esimerkiksi Juventuksen ja Barcelonan. Lisäksi hän on ehtinyt pelata muutamassa liigacupin ottelussa.

Unelmista totta

Engman sanoo haastatteluissa aina toivoneensa, että pääsisi pelaamaan isoon seuraan. Pääsy Chelsean riveihin oli enemmän kuin unelmien täyttymys. Engman ei ole pitänyt mahdollisena, että tällaista voisi tapahtua.

Chelsea näytti ensimmäisiä kiinnostuksen merkkejä jo helmikuussa, mutta varsinainen päätös ja lopullinen siirto tapahtui kesäkuun lopulla. Siitä on alkanut Engmanin suuri elämän muutos.

Engman muutti lähelle Chelsean harjoituskeskusta Lounais-Lontoossa, mutta suurimpana muutoksena Engman pitää suurseuran toimintatapoihin tottumista, sillä Chelsean ammattimaisuus on poikkeuksellista aiempiin seuroihin verrattuna.

Kovaa kilpailua

Treenikeskuksessa vietetään monesti koko päivä, myös ruoat syödään keskuksessa. Monet ihmiset tekevät joukkueen eteen töitä, joukkueessa työskentelee esimerkiksi useampi fysioterapeutti, tähän ei Engman ole aiemmin tottunut. Arki on siis hyvin erilaista ja ammattimaisuus näkyy myös hyvinvointiin panostamisena.

Kilpailu suurseurassa on kovaa, mutta Engman tietää sen olevan myös kehittävää. Chelsean valmentajana toimiva Emma Heyes on suuri sanaisesti kehunut suomalaispelaajaa. Heyesin sanojen mukaan Engman tulee nostamaan joukkueen tasoa tinkimätömällä asenteellaan.

Heyes hehkuttaa Engmanin olevan nopea, voimakas ja vahva, nämä ominaisuudet ovat avain sanoja jalkapallossa Englannissa. Lisäksi Engmanin etuihin kuuluu hänen taitonsa pelata sekä hyökkäyksessä että keskikentällä, kaikki edellä mainitut ominaisuudet kuuluvat voittavaan jalkapallopelaajaan.

Engmanin rooli

Ahvenanmaalta lähtöisin oleva Engman on viime vuodet pelannut laidalla, mutta Heyes on sommitellut suomalaispelaajalle hieman toisenlaista roolia. Heyes näkee Engmanin pelaavan ennemmin hieman keskemmällä kenttää ja Engman on valmis ottamaan tämän roolin vastaan.

Engman kertookin keskikenttäpelin olevan mukavaa vaihtelua ja on viihtynyt keskikentällä.

Heyes on lohduttanut Engmania, että sopeutumisella uuteen joukkueeseen ei ole mikään kiire, sillä useimmilla pelaajilla sopeutuminen saattaa viedä jopa puoli vuotta.

Pelijoukko

Engmanin sopeutumista Chelseaan helpottaa huomattavasti suuri joukko pohjoismaalaisia pelaajia. Mestarijoukkuea Chelseassa pelaa nimittäin kahdeksan ruotsia puhuvaa pelaajaa Engmanin lisäksi. Joukkuehenki onkin Engmanin mielestä loistava ja pelaajat ovat ottaneet hänet upeasti vastaan. Eikä haittaa ole ollut siitä, että on saanut myös puhua välillä omaa äidinkieltään.

Ulkopuoliset ovat saaneet seurata joukkueen touhuja Chelsean Twitter-tilitä ja Engmanista julkaistu video sateisen ottelun jälkeen on jakanut katsojilleen hauskaa tunnelmaa. Videolla selvitellään Engmanin takkuisia hiuksia sadepelin jälkeen ja video keräsikin hurjasti huomiota. Engman ei ole ollut videosta moksiskaan vaan enemmänkin häntä on naurattanut koko tilanne.

Engmanin tavoite

Tulevalle kaudelle Engmanilla on ainakin yksi selvä tavoite ja se on paikkansa vakiinnuttaminen joukkueessa. Joukkueen tavoite kaudelle taasen on Englannin pääsarjan ja Mestarien liigan voitot. Kevyellä aloituksen voitontavoittelua ei päästä aloittamaan, sillä Chelsea saa liigakaudella ensimmäisenä vastaansa Manchester cityn joka on viime kauden välieräjoukkue Mestarien liigassa.

Engman tietää, että alun tärkeissä ja kovissa peleissä hänen voi olla vaikea saada itselleen peliaikaa, mutta toivoo kuitenkin että pääsisi pelaamaan niin paljon kuin mahdollista. Engman toivookin saavansa helpommissa peleissä näyttöpaikkoja, joilla varmistaisi lisää peliaikaa jatkopeleissä.

Varmasti hyvin pelatut ja onnistuneet pelit saavat valmentajan antamaan hänelle lisää vastuuta kun kausi etenee.

Engman on siis tavoittelemassa unelmaansa ja varmasti jokainen suomalainen toivoo hänen onnistumistaan ja toivottaa tsemppiä peleihin!